Tarina

Thermo-Rexin ja Take a Brake -hieronnan synty

Kaikki lähti kehittymään Kanarian saarilta, jossa järjestin urheiluleirejä ja ylläpidin lihasten huoltoa.

Myöhemmin pestasin itseni töihin norjalaiseen sairaalaan. Sairaala toimi nivelreuma- ja psoriasis-potilaiden kuntoutuspaikkana. Potilaita oli ympäri maailman, mutta keskityin erityisesti suomalaisten hoitamiseen. Lähes kaikki potilaani olivat vaikean sairauden takia poistuneet työelämästä ja jääneet eläkkeelle. Sairauden masentaneet potilaat olivat usein lannistuneita, joten fyysisten hoitojen lisäksi henkinen vireys piti saada palautumaan. Näin alettiin saamaan huomattavia hoidollisia tuloksia.

Parhaat olosuhteet, auringon ja lämmön yhdistelmä helpotti suuresti päämäärän saavuttamista. Tästä alkoikin Take a Brake -hierontamenetelmän syntyminen. Hoidolle on antanut nimen fysioterapeutti Atso Kärnä, joka oli alkujaan käynnistämässä tutkimusta mutta siirtyi maajoukkuehuoltajaksi jääkiekon pariin.

Hieronnat ja lihasvenyttelyt olivat lyhytkestoisia mutta tehokkaita. Näin ei käsittelystä seurannut väsymystä, vaan vireys säilyi ja rentoutti olotilaa. Mielihyvän tunne oli käsin kosketeltava.

Useiden vuosien ja satojen erilaisten hoitomuotojen toteuttamisessa huomattiin hyvät ja huonot vaikutukset. Olen monesti sanonut asiasta kertoessani, että ne olivat todelliset oppivuoteni ja korkeakouluni anatomian opiskelussa.

Tästä alkoikin kehittyä ajatus koko ajan pahenevaan ongelmaan niska-hartiaseudulla. Hoito oli lyhytkestoinen mutta tehokas, joten se voisi toimia myös työpaikoilla.

Suomeen palattuani otin yhteyttä yliopistossa työskentelevien asiantuntijoihin. Esitelmöin hoidosta ja näytin sen tehokkuutta käytännössä. Asiantuntijoiden mielenkiinto heräsi välittömästi. Loistavat arvostelut saaneen hoidon tutkimukset ja analyysit voit lukea tästä: Taukohieronta – Loppuraportti 2.9.2009. Take-a-Brake-hieronnasta on kirjoitettu myös Iltalehteen, jutun voit lukea TÄSTÄ.

Kehitän jatkuvasti menetelmän sopivuutta erilaisissa olosuhteissa, jotta voimme ottaa jokaisen yrityksen yksilöllisesti huomioon.

Reijo Väisänen

Comments are closed.